keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Sokos // Make Up Storen meikkauspalvelu

Oon jo monta vuotta halunnut käydä Sokoksen Make Up Storen meikkauspalvelussa. Ideana on siis se, että saa varata ajan meikkiopastukseen. Tässä tunnin mittaisessa opastuksessa tehdään juhlameikki, häämeikki tai opetellaan sitä meikkaamisen osa-aluetta, johon haluat vinkkejä ja opastusta. Vaikka meikkaankin paljon ja tiedän osaavani esimerkiksi silmämeikin tekemisen, halusin saada kaikki vinkit kestävään meikkipohjaan ja muutenkin kestävään meikkiin. Syynä tähän tietysti on häät, jonne haluan tehdä meikin itse.

Minut ottikin vastaan ihana Minna, jonka kanssa homma synkkasi niinkin hyvin, että olisi varmaan pystytty jatkamaan juttua useammankin tunnin! Silmämeikistä käytiin pääpiirteet läpi. Näytin muutamia silmämeikkejä, joita olin itselleni tehnyt ja ammattilainenkin kelpuutti ne. Jee, kyllä mä oikeasti jotain osaan naamaani sutia! Lähinnä luomiväreistä puhuttaessa keskityttiin oikean primerin löytämiseen. Olin jo aikaisemmin tilannut Make Up Storen nettikaupasta kolme luomiväriä häämeikkiä varten. Luomivärit, jotka tilasin ovat tämä, tämä ja tämä.

Meikkipohja ja kulmat ovat mun epävarmuusaluetta. Tai, osaan tehdä meikkipohjan, mutta kun kyseessä on häämeikki, pitäisi pohjan kestää mahdollinen helle tai sade, itkut, hikoilut, tanssit ja olla hyvännäköinen vielä kuvissakin. Niinpä päädyttiin valitsemaan mulle oikeanlainen meikkivoide, puhuttiin primereista ja meikinkiinnitykseen tarkoitetuista suihkeista. Kulmien kanssa yllärinä tuli se, että käytän melko montaa tuotetta kulmien laittamiseen. Käytiinkin läpi kulmien muotoilua, niiden tuuheutta, kulmien laittamista ja oikean kulmavärin värin löytämistä. Ja laitettiin mun kulmat ihanasti - yhdellä tuotteella.

Minna sanoi meikkikuvieni perusteella, että eipä juuri voi mitään mulle enää opettaa, mutta kyllä mä aika paljon oppia sain. Nyt on paljon varmempi olo lähteä harjoittelemaan hääpäivän meikkiä, kun on oikeat välineet ja tietää, miten ja mitä pitää tehdä noin niinkun ammattilaisen vinkein. Meikkiopastuksen hinta on muuten 60€, mutta tuolla summalla saa valita MUS:n meikkejä sitten lopuksi. Omiksi tuotteikseni valikoitui ihana meikkivoide ja kunnon primer luomivärille.

Tässäpä siis oma kokemukseni Sokoksen Make Up Storen meikkauspalvelusta!
 

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Avon Cosmetics - Tutorial boheemiin juhlameikkiin + arvonta!


Tein tänään teille pienen meikkitutorialin, joka on toteutettu Avonin meikeillä. Harjoittelen häitä varten tavallistakin enemmän meikkaamista ja testailen tuotteita, jotka voisivat käydä omaankin häämeikkiin. Tänään vuorossa oli boheemimman meikin tekeminen. Boheemissa meikissä mulle on tärkeintä kuulas ja kaunis iho sekä huulimeikki. Silmämeikki saa olla boheemissa meikissä aika luonnollinen ja raikas. Tutorialin lopussa on muuten arvonta, jossa voit voittaa tässäkin meikissä käytettyjä tuotteita! Oon muuten pahoillani kuvien laadusta. Mun minijärkkäri on siirtyny näemmä eläkepäiville, joten nämä kuvat on otettu digikameralla..

1. Alkutilanne. Oon pessyt kasvot ja laittanut rasvaa. Muista antaa rasvan imeytyä kunnolla!

2. Ota Avonin Mark CC Creamia hieman kämmenselälle ja lisää siitä kasvoille pyörivin liikkein. Itse käytän tämän levittämisessä sormia. Tuote on erittäin riittoisa, kevyt ja peittävä, joten sitä ei hirveästi kannata laittaa! Sävynä mulla on Light.

3. Tämän jälkeen ota siveltimeen Mark Glow On meikkivoidetta, sävy Shell. Tää on muuten yks mun uus lempparituote, tekee ihosta ihanan sileän ja kuulaan näköisen! Lisää pyörivin liikkein kasvoille. Muista häivyttää myös leukalinja ja hiusraja, ettei tule rumia rajoja. Tämän jälkeen laitan sormin vielä taputellen silmien alle Markin Full Cover Cream Consealeria, sävyä fair. Tämäkin erittäin riittoisa tuote, joten ei tarvitse kauheasti laittaa!

4. Naama pohjustuksen jälkeen.

5. Laitan sudilla vielä kasvoille kevyen kerroksen Avonin Mark-sarjan mineraalipuuteria, jotta pohja pysyy kuosissa. Sävynä itselläni on Ivory.

6. Tämän jälkeen laitan kulmat myöskin Mark-sarjan Perfect Brown Styling duolla. Vaalea puoli on vahaa ja ruskealla värillä saa kulmien muotoa piirrettyä. Olin aluksi hieman epäileväinen vahan suhteen. Pelkäsin että se ei pidä kulmia jämäkästi paikallaan, mutta kuivuessaan vaha pitää kulmat jämptisti muotoiltuna, mutta luonnollisen näköisenä. Boheemissa meikissä kulmat saa olla aika tuuheat ja juurikin luonnollisen näköiset, ja esimerkiksi "instakulmat" ei mielestäni boheemiin tyyliin istu, ellei se oo just se sun tyyli!

7. Luomiväreinä käytän Avonin True Colourin luomiväripalettia. Näitä paletteja on useassa eri värissä, mutta mielestäni boheemiin ja raikkaaseen meikkiin käy ihanasti kylmän vaaleanpunainen ja hitusen kimaltava ruskea sävy. Kannattaa pohjustaa luomi joko meikkivoiteella tai Avonilta saatavalla luomiväriprimerilla. Pysyy luomivärikin paikallaan paremmin ja kestää pitkään. Tämän luomiväripaletin nimi on Berry Love.

8. Levitä sävyä 1 isolla siveltimellä koko luomelle ja jopa kulmaluulle. Tämän jälkeen levitä sävyä 2 koko liikkuvalle luomelle. Tämän jälkeen voit laittaa sävyä 4 ihan hieman ulkonurkkaan, jos haluat ikäänkuin varjostuksia, mutta boheemissa meikissä tämä ei ole pakollista. Sen jälkeen lisää sävyä 3 (kimaltava) minne haluat. Itse laitoin luomen keskiosaan ja hieman alaluomelle.

9. Tämän jälkeen otan Mark-sarjan ruskean silmienrajauskynän. Tässä rajauskynässä on oiva pyyhekumimainen häivytyspää, joka saa rajauksesta ihanan pehmeän näköisen! Rajaan pienen rajauksen ylös ripsirajaan ja sen jälkeen sisäluomen ulkonurkkaan vielä vähän, korostaakseni silmän muotoa. Tämän jälkeen käyn pyyhekumipäällä rajauksen läpi ja häivytän (ikäänkuin kumitan) rajausta. Tällöin siitä tulee pehmeämpi.

10. Ripsivärinä käytän Mark-sarjan Spectralash mascaraa. Siinä on hassu säätöpää, joka säätää ripsivärin määrän sen mukaan, kuinka näyttävät ripset haluat. Itse olen pärjännyt asetuksella yksi tässä boheemissa meikissä.

11. Huulipunana käytän myöskin Mark-sarjan huulipunaa sävyä bright nectar. Päälle lisään kuitenkin vielä Mark-sarjan plump it lip glossia, sävyä nude. Tykkään Avonin huulipunista yleensäkkin, sillä ne ei kuivata huulia. Käytänkin usein näitä huulipunia huulirasvan sijasta.

12. Lopuksi suihkutan kasvoille Markin meikinkiinnityssuihketta! Oon käyttänyt Avonin suihketta nyt jo melkein vuoden ja se on ainut suihke, joka sopii mun kuivalle iholle.

13. Ja tässä boheemi juhlameikki!
HUOMAATHAN, ETTÄ LIFESTYLEBLOGISSANI, TÄÄLLÄ, ON 
KÄYNNISSÄ ARVONTA, JOSSA VOIT VOITTAA AVONIN MEIKKEJÄ 51€ ARVOSTA.
Käy siis katsomassa arvontaohjeet ja osallistu!:)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kakkua, kukkia ja blingiä!

Viime viikolla otettiin taas yksi iso harppaus hääjärjestelyissä. Oltiin käymässä Seinäjoella pari päivää ihan vaan hääasioiden merkeissä ja saatiin monta jo vähän stressaavaakin asiaa pois päiväjärjestyksestä.

Käytiin maistelemassa hääkakkua ja minäkin pääsin antamaan hyväksyntäni jo valmiiksi Antin valkkaamalle kakulle. Olin hieman epävarma yhdestä kakun ainesosasta, mutta kyseisessä kakussa se oli oikein hyvää! Oon stressannut tuota kakkuasiaa ihan hirveästi, sillä eihän kakut mitään hirvittävän halpoja ole ainakaan meidän väkimäärälle. Tottakai haluan myös hyvän kakun. Onneksi löydettiin Hyväskästä hyvä kakku, joka sopi vielä meidän budjettiin. Olin innoissani kun päästiin suunnittelemaan kakun ulkoasua! Tähän tietoon ainakin tulee violettia ja boheemiin tyyliin jotain kaunista pitsikuviokoristetta.

Toinen asia oli käydä hakemassa mun kihlasormus Hanhiniemeltä ja puhua samalla myös vihkisormuksista, sillä teetetään ne Hanhiniemellä. Mun kihla oli tosiaan suurennettavana: mulla on joku kestoturvotus sormissa ja onpa tuota painoa tullut myös jonkin verran lisää siitä, kun käytiin alkuvuodesta 2016 jo ensimmäisen kerran katsomassa sormuksia ja kokoja. :D Nyt sormus on oikein hyvä ja toivon, että tää turvotuskin joskus laskee.

Lisäksi käytiin tilaamassa ihan kaikki mahdolliset kukat. Morsiuskimppuun tulee ainakin harsokukkaa, violettia freesiaa ja jotain ihanaa vihreää sitten myös. Samaa linjaa myötäilee vieheet, rannekukat ja pöytien koristekukat.

Käytiin Antin kanssa vielä fiilistelemässä meidän juhlapaikalla ja katsomassa vielä muutamaa asiaa. Yritettiin myös etsiä kaunista paikkaa hääkuville, mutta mulle tuli yllätyksenä miten vaikeaa on löytää lehtimetsää Seinäjoelta. :D Joten kuvauspaikka on vielä hieman auki tai mun pitää uudistaa Antin kanssa meidän visiota hääkuvista.. 

Vielä on tietenkin ihan hirmuisesti tehtävää, tilattavaa, askarreltavaa ja mietittävää. Mutta pikkuhiljaa ja asia kerrallaan, niin pysyy stressilevelitkin kurissa! 

Missä vaiheessa muilla elomorsiamilla on hääjärjestelyt?