maanantai 31. lokakuuta 2016

Hääkenkiä metsästämässä



Oon tässä pohtinut tosi paljon sitä, millaisissa kengissä sitä alttarille haluaakaan kipitellä. Ostin jo itseasiassa valkoiset ballerinat kesällä ja olin vähän helpottunut, että kenkähomma meni noinkin mallikkaasti. Kun ostin häämekkoni havaitsin, että kengät eivät kävisi sen tyyliin koristeluista huolimatta. Niinpä siirsin ne ballerinat kakkoskengiksi illan biletystä varten.

Ongelmalliseksi kenkien hommaamisen tekee se, että jalkani on kokoa 34-35. Tästä syystä en ole myöskään ikinä oikein oppinut korkkarikävelyn saloja, vaan tykkään enemmän tepastella ilman kenkiä tai tennareilla. Tennareitakin mietin, mutta ne ei sopisi yhtään mekon ja häiden tyyliin, joten ne jäivät laskuista pois. Päätin nyt kerrankin panostaa kunnon korkokenkiin, joilla osaisin jopa kävellä ja joita voisin pitää aina vähän isommissa juhlissa. Olin jo epätoivoinen, kunnes
muistin kuitenkin, että olen tanssinut vanhat Rainbow Clubin kengissä ja palasin Elsa Coloured Shoesin nettisivuille. Löysin nettisivuilta kolme erittäin mahdollista vaihtoehtoa hääkengiksi ja lopulta voittajan.



Ensimmäiset ovat Rainbow Couturen ihanat Orviettot. Tykkään tuosta blingblingistä kovasti, mutta nyt tuntuu siltä, että mulla olisi liikaa kaikkea päällä silloin. Puku on itsessään aika koristeellinen ja hiuksiinkin jotain koristetta tulee. Lisänä vielä bling eroaisi muuten tyylini linjasta, joten nämä jäivät nyt kuitenkin odottamaan toista morsianta.


Toiset ihanat olivat Fiarucci Bridalin  Suzettet. Näissä olisi tuossa pinnassa pitsiä, joka sopisi täydellisesti mun tyyliin ja korkokin on mukavat 7.5 cm. Näillä olisi siis mahdollista jopa oppia kävelemään! Tykkään jollakin tapaa tuosta tyylinauhasta kengissä, mutta silti se tuntuu olevan ehkä hieman liikaa. En nimittäin keksi, missä muualla tuon tyylisiä kenkiä häiden jälkeen pitäisin. Nämäkin ihanaiset saivat siis jäädä pois laskuista.

Saanko esitellä hääkenkänki (toivottavasti, jos ovat siis hyvät jalassa ja osaan kävellä niillä ja jos saan nämä jostakin!:D ), Rainbow Couturen Bettyt! Rakastuin näihin aikalailla heti. Korko on 8cm ja sen verran paksu, että kävely luulisi olevan vähän vakaampaa, kuin piikkikorolla. Tuo remmi tuossa edessä on erittäin hyvä, ettei kenkä lähde hääpäivän humussa lentoon. Pitsi sopii täydellisesti pukuni ja minun tyyliin ja tuo remmin pieni koriste on ihana pieni blingilisä.

Olen menossa tammikuussa häämessuille, jossa aion selvittää kengien saatavuutta ja värjäysmahdollisuutta. Jos nimittäin mahdollista, haluaisin värjätä kengät laventelin violetiksi. Näillä kengillä voikin sitten meidän häistä vuoden päästä tanssia myös siskoni häät ja muutenkin pitää juhlissa.

Näihin sopisi vielä täydellisesti Rainbow Couturen Edita-laukku! Varsinkin, jos senkin voi värjätä.


Toivottakaa onnea, että löydän nämä ihanuudet!
Millaisia kenkiä ja laukkuja teille on tulossa?


maanantai 17. lokakuuta 2016

Paljon voi tapahtua vuodessa

En tiedä, olenko täällä, lifestyleblogissa tai ylipäänsä missään hääfoorumilla kertonut, että ollaan oltu Antin kanssa yhdessä kohta vasta vuoden verran. Virallinen vuosipäivä on 31.10. Tutustuttiin syyskuussa 2015. Olin käytännössä eronnut loppukeväästä, mutta asuimme entiseni kanssa vielä kesän saman katon alla ja roikuttiin kai molemmat aika löysässä hirressä, sillä ei haluttu puhua asiasta edes meidän kavereille, ennenkuin lopullinen ero olisi selvä. Heinäkuussa päätettiin, että tämä on tässä. Etsittiin yhdessä kummallekin uudet asunnot, jaettiin tavarat. Vaikka ero olikin silloin elämäni hirvein asia, oli se jollain tavalla todella helpottava. Oltiin jo pitkään aistittu, että halutaan kuitenkin elämältä täysin eri asioita ja ei voida jatkaa yhdessä sen toivossa, että toinen muuttaisi mielensä esimerkiksi lasten suhteen. Vaikka ero ottikin koville, otti se koville sen takia, että mä koin menettäneeni parhaan ystävän ja lähinnä se luottamus tulevaan, kaikki ne suunnitelmat meni pois ja uusiksi. Onneksi entiseni on pysynyt elämässäni yhtenä elämäni tärkeimpänä ihmisenä, ystävänä, muusikkona ja musiikin kautta työkaverina. Ja mikä parasta, hän ja Antti tulevat toimeen erittäin hyvin. Monet on ihmetelleet sitä, että esimerkiksi tämä kyseinen entiseni on tulossa meidän häihin vieraaksi. Me ei kuitenkaan nähdä tätä outona tilanteena.

Noh, tuli siis syksy 2015, jolloin oli monta myllerrystä menossa juuri eron ja muuton kanssa. Piti löytää oma itsensä ja oppia asumaan taas yksin. Yliopiston opinnot painoivat vähän päälle ja rakas mummoni kuoli. Muutokset söi omaa jaksamista ja mentiinkin siihen pisteeseen, että se jaksamisen taso oli täysi nolla. Tein tutorhommia syksyn ja vietiin eräänä iltana fuksit Bar Passioniin. Kivan olonen tyyppi tuli juttelemaan mulle vähän jotain ja sanoi menevänsä Freetimeen. Ok, noh, minä menin ESCapeen. Vähän ajan päästä tämä kiva tyyppi alkoi seuraamaan mua Instagramissa ja minä seurasin takaisin. Tinderissä tämän saman tyypin, jonka nimi oli ilmeisesti Antti, kanssa tuli match ja alettiin jutella. Tässä tyypissä oli jotain kiehtovaa ja kivaa, vaikka kovasti yritin vakuutella itselleni muuta. Olihan ero ja sen tuoma pelko sekä luottamuspula vielä aika vahvasti läsnä. Ensin tämä tyyppi tapasi mun siskot ja aloin yöpyä sen luona. Sitten jostain tulikin se päivä, kun Antti tapasi mun vanhemmat. Aloin olla vapaa-ajankin Antin ja Antin kämppiksen luona. Aloin pikkuhiljaa luopua luottamuspulasta ja peloista, huomasin, että tää tyyppi ei nyt oo ihan niinkuin kaikki muut. Lokakuussa, 31.10. mä sitten taisin ilmaista, että haluaisin tän olevan ihan virallisesti nyt sitten sellainen seurustelujuttu.

Jouluun meneessä asuin käytännössä Antin ja Antin kämppiksen kanssa. Helmikuussa päätettiin alkaa etsimään yhteistä asuntoa ja maaliskuun alussa muutettiin yhteen. Heinäkuussa Antti kosi, mentiin kihloihin ja elokuussa 2017 luvassa olisi siis häät. Melkoisen nopeaa toimintaa ja jonkun mielestä voisi olla vähän liiankin nopeaa toimintaa. Minä ja me ei nähdä kuitenkaan asiaa niin.

Sen enempää erittelemättä, meidän ensimmäinen vuosi ei ole ollut todellakaan helppo. Meille ja meidän ympärillä on tapahtunut isoja asioita ja isoja menetyksiä on tullut koettua. Silti en vaihtais pois päivääkään meidän päivistä. Vaikka kuinka on satanut kakkaa niskaan, on mulla ollut vieressä maailman paras mies. Hyvinä aikoina muistaa sen, miksi toisen kanssa haluaa olla ja miksi toista rakastaa. Huonoina aikoina tuon huomaa vieläkin herkemmin. Mä luulen, että ollaan tässä vuodessa käyty läpi sellaisia asioita ja kahlattu sellaisia soita, joita moni monta vuotta yhessä ollut pariskunta ei välttämättä ole läpi käynyt. Vastoinkäymiset on kasvattaneet ja liittäneet meitä yhteen, tehneet meistä vieläkin eheämmän tiimin. Toki olisi ollut toinen vaihtoehto, vastoinkäymisten myötä ihmiset myös voi erkaantua. Meille ei onneksi käynyt näin. Nyt ollaan molemmat vaan entistä kiitollisempia jokaisesta päivästä, jonka toisen kanssa saa viettää.

Nopea eteneminen ei ole tuntunut meille nopealta vaan luonnolliselta toiminnalta. Tuntuu, että oltaisiin oltu yhessä paljon kauemmin. Kumpikin meistä on kahlannut parisuhdeviidakoissa ja erojen myötä molemmat on oppineet tietämään, mitä suhteelta haluaa ja millaisen ihmisen kanssa haluaa loppuelämänsä jakaa. Toki yhteiset arvot ja tavoitteet ei pelkästään riitä, vaan pitäähän sen toisen ihmisen kolahtaa. Saada perhoset lentelemään vatsassa. Kiitos Tinderin, minä löysin oman mieheni.
Kun kolahtaa, sitten kolahtaa. Ja onpa sitä joskus nopeampaakin toimintaa nähty. Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat seurustella monta vuotta ennen kihloja ja häitä. Eikä siinäkään ole mitään pahaa tietenkään. Oonhan mäkin ollut aikaisemmin monta vuotta parisuhteessa ennen kihloja eikä ne yhteiset vuodet sitten kuitenkaan tuonut sitä onnellista loppua. Ajattelen tällä hetkellä niin, että onneksi elämä on mennyt niin kuin on, sillä enhän mä muuten olisi tavannut Anttia. Ollaan monta kertaa ihmeteltykin sitä, että ollaan kuusi vuotta asuttu samassa kaupungissa, ennen meidän tapaamista meidän asuntojen välillä on ollut väliä 300 metriä, meillä on ollut samoja kavereita ja vieläpä sama kantabaari, eikä silti olla kertaakaan aikaisemmin tavattu. Ehkäpä kohtalo on venannut oikeaa hetkeä?


Onko täällä muita nopeita etenijöitä?


tiistai 11. lokakuuta 2016

Sinä valitsit minut ja minut sinä sait

Luin siskoni Karoliinan postauksen tyttöydestä ja tyttövoimasta. Postaus ja kansainvälinen tyttöjen päivä sai mut ajattelemaan omaa tyttöyttäni ja varsinkin tulevaa vaimouttani. Ensinnäkin tulin siihen tulokseen, että on todellakin aika jees, että saan mennä naimisiin juuri sen ikäisenä, kun haluan ja vieläpä sen miehen kanssa, ketä rakastan. Toinen tärkeä asia on se, että saan mennä naimisiin omana itsenäni, eikä mua pakoteta kenenkään toimesta minkäänlaiseen "vaimomuottiin". Välillä joissakin suhteissa mulla on ollut sellainen olo, että mun pitäisi mennä johonkin tyttömuottiin. Musta on välillä tuntunut, että mun pitää toppuutella omaa itsepäisyyttäni, räväkkyyttäni tai vaikkapa omia mielipiteitäni.

Mä en näe itseäni perinteisimpänä vaimona. Jo pelkkä vaimo-sana saa mussa menemään kylmiä väreitä (poikkeuksena Antti saa sanoa mua vaimoksi). Mulle tulee "vaimosta" mieleen juurikin sellainen kotivaimo, joka siivoaa kellomekossa ja valmistaa aterian viideksi. Mun kanssa täytyy tottua boheemiin järjestykseen ja siihen, että en juurikaan laita ruokaa.. Vaimosta tulee mieleen myös tyyppi, joka myötäilee ja käyttäytyy niinkuin yhteiskunta odottaa. Vaimo-sana ei kuvaa mua ihmisenä, vaan luokittelee mut tiettyyn ihmisryhmään. Toki luokittelu on ihmisille normaalia, mutta ehkä olisikin aika uudistaa omaa (ja muidenkin?) mielikuvaa sanasta "vaimo".



Meillä on kotona kasvatettu aina siihen, että me pystytään mihin vain ja varsinkin siihen, mihin pojatkin. Tyttöys ei meille ole ollut mikään rajoite tai este. Meistä ei ole haluttu kasvattaa pikkuisia prinsessoja.. Tokihan minusta ja siskoista löytyy omat prinsessapuolemme, mutta hiljaisia me ei kyllä olla. Toki käytöstavat ollaan omattu, mutta mä oon kokenut olevani ainakin nuorempana villihkö tyttö. Jokseenkin johtuen ehkä myös siitä, että mun kaveripiiri on koostunut suurelta osin pojista. Mua ei kiinnostanut tyttöjen draama. Ja pienenä Prätkähiiret oli kovempi juttu, kuin Barbiet. Toisaalta rakastan tiettyjä tyttöhömppäjuttuja: meikkaamista, tyyliä, hömppäleffoja. Niin ja mä kyllä itken melkein joka asiasta..

Vaimona mussa on varmasti haastetta juurikin tuon jääräpäisyyden myötä, mutta onneksi tuossa pohojalaasessa miehessä on luonnetta laittaa vastaan. Mulle pitää osata laittaa vastaan. Musta on mainiota, että Antti on myös ymmärtänyt sen, että omat jutut, blogit sekä bändi, on mulle hirmuisen tärkeitä enkä ole niistä luopumassa missään elämäntilanteessa. Mun annetaan olla se jääräpäinen tyttö, joka voi hassutella mielinmäärin ja toinen istuu vaan sohvalla ja nauraa mulle. Musta on ihanaa, että saan itkeä tyhmistä ja pienistä jutuista, eikä mun tunteita väheksytä. Musta on myös maailman ihaninta, että saan suuttua, eikä mun tarvitse pelätä, että toinen pelästyy sitä. Saan vapaasti purkaa tuntoja. Vaikka nämä mun ominaisuudet voikin olla haasteellisia, mä tiedän, että Antti rakastaa mua juuri niiden piirteiden takia, ei niistä huolimatta. Tykkään myös hirveästi ylläreistä ja tykkään ostaa välillä yllärilahjoja. Oon hyvä kuuntelemaan ja arvostan toista osapuolta. Oon myös valmis kompromisseihin ja otan toisen mielipiteet ja toiveet huomioon. En mä halua jyrätä toista (vaikka suutuspäissäni saatankin niin tehdä) vaan haluan, että toinen tuntee itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi.

En tiedä, miksi tällaista vaimoutta kutsuttaisiin nykyisin. Moderni vaimo? Uuden aikakauden vaimo?
Tai sitten se on vain vaimo. Sana, josta mulla itselläni vain on vanhahtava kuva ja jota mun pitää itse alkaa uudistamaan mielessäni. Välillä ollaan kotikotona puhuttu tästä, että meidän perheen naiset on vähän kovatahtoisia, mutta mun mielestä iskä sanoo siihen aina parhaan lauseen "hiiriä saa eläinkaupastakin". Ja sehän on täysin totta. Olkaa tyttöset ihanat naisina ja vaimoina juuri sellaisia, kuin olette.







Pus pus! Onko täällä muita, joille tuo sana "vaimo" tuo mieleen vahvoja mielleyhtymiä?
Millainen vaimo susta tulee?

perjantai 7. lokakuuta 2016

Entä sitten, kun mieli muuttuu?

Otsikkoa ei kannata säikähtää, sillä mielen muuttumisessa ei ole kyse siitä, etteikö haluttaisi häitä. Halutaan todellakin! Mielen muuttuminen koskee tässä postauksessa häiden teemaa. Aluksihan ajatuksena oli pitää keijukais/luontohäät. Ajatus tuntuis hyvältä siihen asti, kunnes aloin miettimään pöytäkoristeita, enkä keksinyt mitään tapaa toteuttaa pöytäkoristeita juuri niin, kuin halusin. Tai sanotaan näin, että pöytäkoristeet olisi voitu toteuttaa jos vieraita olisi tullut se 50 vajaan 150 henkilön sijasta. Tällä viikolla oon ollut saikulla ja mieltäni vähän piristääkseni oon taas alkanut miettimään häitä. Ja nyt päätin että perhana ne pöytäkoristeet pitää suunnitella. Kävikin niin hassusti, että päädyin vaihtamaan meidän häiden teeman.

Teemaväri pysyy violettina edelleenkin ja mun hiukset tulee olemaan vähän keijukaistyyppisesti laitettuna. Luontoteema on nyt leikattu kylmänviileästi pois meidän häistä ja teemana on enemmänkin bohoteemaiset keijukkahäät, yhdistettynä moderniin ja maskuliiniseen liitutauluteemaan. Liitutauluja haluttiin alun alkaen pöytiin ja paikkakorteiksi, ja niistä ei haluttu luopua. Antin kanssa keskusteltuani tultiin siihen tulokseen, että boho on meille oikeinkin hyvä teema. Bohous näkyy meillä rentona yleisilmeenä, mutta pidetään se silti tyylikkäänä. Koristeissa on paljon pitsiä, harsokukkaa, liitutaulumeininkiä sekä ajattelin bohotyyliin haalia erilaisia kukkamaljakoita pöytiin. Paperilyhdyistä sekä valoista en ole luopunut myöskään! Tein muutamia inspiskollaaseja bohotyylistä..

Hassua, miten tuntuu kaikki hääasiat loksahtavan jotenkin hyvin paikoilleen! Stressasin jo kovasti tyylin muuttamisessa sitä, että meidän hääkutsut (jotka on muuten ollu jo muutamia viikkoja kaapissa tallessa!) ja mun häämekko (jonka senkin syyskuun alussa ostin!) ei sopisi tähän uuteen tyyliin. Nyt kun mietin, ne sopii paremmin meidän uuteen bohotyyliin, kun luontoteemaan.Nyt muutenkin visio kokojuhlapaikasta on harvinaisen selvä! Luulen, että kun teen esimerkkejä meidän pöydän kattauksesta ja koristeista tänne, saatte paremmin selvää mitä tuleman pitää. Nää mun selitykset ei aina nimittäin ole niitä kaikkein selvimpiä..

Onko muita morsioita, jotka ovat vaihtaneet
teemaa lennosta?